Uutisia
Jukka Mäkelä valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi
Kansanedustaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mäkelä valittiin tänään Espoon kaupunginjohtajaksi kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Mäkelä kiitti valtuustoa ja halusi nostaa esille erityisesti kaksi asiaa: “Toinen on yhteistyö ja johtaminen ja toinen on koko seudun kehittyminen. Espoon tavoitteet on asetettava entistä enemmän osana Meropolialuetta ja osana koko Suomea.
Seudun kehitykselle on asetettava seuraavat kysymykset, joihin on haettava oikeita ratkaisuja espoolaisten, seudun asukkaiden ja koko Suomen kannalta:
- miten seudun elinvoima- ja kilpailukyky turvataan ja miten ihmiset, osaajat ja yritykset viihtyvät alueella
- miten koko laajalla metrpolialueella järjestetään palvelut laadukkaasti ja kustannustehokkaasti
- miten yhteisölllisyyttä ja demokratiaa edistetään
Kaikkiin näihin sopii parhaiten verkostomainen yhteistyö.
Espoossa on 14 000 työtekijää. Olen varma, että Espoossa, niin kuin kaikissa Suomen kunnissa, paras tapa parantaa palvelujen laatua ja kustannustehokkuutta, on parantaa johtamista läpi linjan, korkeimmasta johdosta jokaiseen työntekijään. Jos kaikki me piirun verran paremmin tiedetään, mitä me yhdessä tavoitellaan, niin olen aivan varma, että se on suurin tekijä, millä tulokset paranevat.” (14.6.2010)
Linkki YLEn paikalliseen uutislähetykseen (Uudenmaan uutiset alkavat klipin puolivälissä)
Jukka Mäkelä hakee Espoon kaupunginjohtajan tehtävään
Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelä aikoo hakea aukitulevaa Espoon kaupunginjohtajan tehtävää. Kasvavalla Espoolla on mittavat haasteet järjestää asukkailleen laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut ja edistää koko laajan verkostomaisen Metropoli-alueen kilpailukykyä. Perusteellisen harkinnan jälkeen olen päätynyt siihen, että haluan olla mukana rakentamassa kotikaupunkini tulevaa kehitystä, sanoo Mäkelä.
Kansanedustaja Mäkelä jääväsi itsensä maanantaina, kun Espoon kaupunginvaltuusto päätti kaupunginjohtajan viran pätevyysvaatimuksista. Mäkelä halusi ilmoittaa aikeistaan heti nykyisten tehtävien julkisuuden vuoksi.
- Se, että pyrin kaupunginjohtajan tehtävään tarkoittaa, etten ole ensi kesän puoluekokouksessa enää käytettävissä Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajan paikalle. Tulen myös mahdollisen valinnan jälkeen luopumaan kaikista sellaisista luottamustoimista, jotka eivät suoranaisesti liity Espoon kaupungin asioihin tai kaupunginjohtajan tehtävään, Mäkelä sanoo. (17.3.2010)
Kokoomuksen Mäkelä kannattaa SOTE-mallia
SOTE-malli sopisi erinomaisesti Espooseen, sanoo Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mäkelä. Uudistus parantaisi asiakaslähtöistä perusterveydenhuoltoa ja terveyskeskuksia. SOTE-malli loisi paremmat edellytykset perusterveydenhoidon ja erityissairaanhoidon yhteistyölle, tiedonkululle ja konsultaatioille, sekä selkeyttäisi työnjakoa, vastuita ja johtamista, ja totesi Mäkelä puhuessaan Hus:n kehittämistä käsitelleessä seminaarissa eduskunnassa perjantaina.
Mäkelän mielestä ministeri Risikon malli on hyvä lähtökohta. Hus:n alueelle se tarkoittaisi sitä, että Hus:n vastuulle jäisi edelleen vaativa erityissairaanhoito, ja siitä tulisi ns. Erva-alue. Sen lisäksi muodostettaisiin Länsi-Uudenmaan, Lohjan, Hyvinkään, Porvoon, Vantaan, Espoon ja Helsingin sote-alueet. Espoon sote-alueeseen voisivat liittyä halutessaan Kauniainen ja Kirkkonummi, Mäkelä jatkoi.
Kansanedustaja Mäkelä on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. (23.1.2010)
Kokoomuksen Mäkelä:
Pääministeriehdokkaat esiinPääministeriehdokkaan tulisi pääsääntöisesti olla puolueen puheenjohtaja, vaatii Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelä. Pääministerin aseman korostuessa olisi äänestäjien vedättämistä, jos vaalit käydään puolueen puheenjohtajan johdolla, ja vaalien jälkeen johtoon astuukin aivan joku toinen henkilö. Siitä syntyisi ikään kuin sisäpoliittinen kahden lautasen ongelma, sanoo Mäkelä. Mäkelää haastateltiin asiasta myös perjantaina Kokoomuksen Nykypäivä-lehdessä.
Keskustan puheenjohtajakilpailusta vetäytynyt ministeri Paula Lehtomäki sanoi, että puolueen puheenjohtaja ja pääministeri voivat olla eri henkilö. Mäkelän mielestä puolueen puheenjohtajan pitäisi olla pääsääntöisesti puolueen pääministeriehdokas, ja ehdokkaan nimeämisprosessi pitäisi kirjata puolueiden sääntöihin avoimuuden parantamiseksi. (16.1.2010)Nykypäivä: Jukka Mäkelä kirjaisi pääministeriehdokkaan valinnan puolueiden sääntöihin
Kokoomuksen Mäkelä:
Aalto-yliopisto joutuu kovenevaan kansainväliseen kilpailuunAalto-yliopiston merkitys koko Suomen osaamiseen ja innovaatioihin perustuvalle vientiteollisuudelle on ratkaisevan tärkeä, sanoo kansanedustaja Jukka Mäkelä. Menestyminen kilpailussa osaamisintensiivisistä työpaikoista on Suomen kansantaloudelle kohtalon kysymys, Mäkelä jatkaa. Aalto-yliopiston avajaisia vietetään 8.1.
Aalto-yliopisto ja koko yliopistouudistus olisi pitänyt Mäkelän mukaan toteuttaa jo viime vuosituhannella. 90-luvun lopun etsikkoaika ja kilpailukyky tärvättiin saamattomuuteen ja näkemyksen puutteeseen, linjaa Kokoomuksen Mäkelä.
Erityisesti Mäkelää kismittää teknillisen korkeakoulutuksen asema. 90-luvulla kasvavat haasteet olivat selvästi nähtävissä: globaali kilpailu, tietoyhteiskuntakehitys, teknologian nopea kehitys, palveluteollisuus ja kestävä kehitys. Suomi vastasi koulutuksen ja tutkimuksen haasteiden kasvuun ja riman nousuun lisäämällä koulutusmääriä ja perustamalla uusia pieniä yksiköitä, kun Mäkelän mukaan olisi pitänyt koota voimia ja keskittyä sisältöön ja laatuun.
Kansanedustaja Mäkelä on huolissaan myös Suomen innovaatiojärjestelmästä. Siinä ollaan tekemässä nyt samoja virheitä kuin aikaisemmin yliopistopolitiikassa - järjestelmä on hajanainen ja erilaisia kummallisen nimisiä ohjelmia ja tukijärjestelmiä on liikaa, sanoo dipl.ins. Mäkelä. Hallituksen on otettava vakavissaan esimerkiksi OECD:n antama kritiikki, Mäkelä vaatii. Väärät ratkaisut yliopisto- ja innovaatiopolitiikassa ovat esimerkiksi pudottaneet Suomen tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä, toteaa Mäkelä.
Kansanedustaja Mäkelä on tyytyväinen, että yliopistouudistuksesta saatiin edes nyt päätettyä. Esimerkiksi Aalto-yliopiston osalta lisääntynyt taloudellinen ja hallinnollinen autonomia, uusi johtamisjärjestelmä ja poikkitieteellisyys antavat paremmat edellytykset vastata kasvaviin haasteisiin. Se on ehdottomasti koko Suomen etu, päätti Mäkelä.(8.1.2010)
LUE Itsenäisyyspäivän juhlapuhe Espoon juhlassa
METROTYÖT PIKAISESTI KÄYNTIIN MYÖS ESPOOSSA
Sekä metrotöiden käynnistäminen Espoossa että päätös metron jatkamisesta Kivenlahteen on saatava aikaan viipymättä, linjasi Espoon valtuuston puheenjohtaja Länsimetron alkupaukku -tilaisuudessa tiistaina.
Vallitsevan taloudellisen tilanteen ja työllisyyden takia työt pitäisi saada käyntiin, harmitteli Mäkelä töiden käynnistymistä viivyttäviä valituksia. Toivottavasti valitukset käsitellään nopeasti, kansanedustaja Mäkelä sanoi. Myös päätös metron jatkamisesta ainakin Kivenlahteen on tärkeä, jatkoi Mäkelä. Siten saadaan hyvä joukkoliikenneväline, joka palvelee hyvin Etelä-Espoon asukkaita sekä sisäisessä että seutuliikenteessä.
On hyvä, että metrotyöt käynnistyvät. Ei ole perusteltua, että Etelä-Espoo olisi pks-seudun ainoa alue, joka ei tukeutuisi raideliikenteeseen. Omassa ajattelussani esimerkiksi metro ja Aalto-yliopisto kulkevat käsi kädessä. Niiden merkitys on merkittävä koko Suomen kilpailukyvylle ja kansantaloudelle, kun kilpaillaan globaalisti osaamisintensiivisista työpaikoista, päätti valtuuston puheenjohtaja.
(23.11.2009)Jukka Mäkelä, Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja: Ministeri Kiviniemen väitteet vääriä
Ministeri Kiviniemi on puhuessaan metropolihallinnosta 23.11 sanonut, että Espoo on lykännyt sosiaalisen asuntotuotannon Helsingin niskoille. Väite on väärä ja vaatii korjaamista. Itse asiassa on todella erikoista, jos ministeri uskoo asian olevan näin. Espooseen on viimeisten vuosikymmenien aikana rakennettu suhteellisesti eniten sosiaalista asuntotuotantoa koko seudulla, ehkä koko Suomessa. 18.1.2008 valtion ja Helsingin seudun kuntien kanssa allekirjoitettiin aiesopimus seudun asunto- ja tonttitarjonnan lisäämiseksi, jonka tuotantotavoitteena vuosina 2008-2017 on keskimäärin 12-13000 asunnon rakentaminen vuosittain. Tavoitteena on lisäksi, että uustuotannosta 20 prosenttia on valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa. Espoo on tavoitteisiin sitoutunut, ja ainakin ensimmäisen toteutuneen vuoden osalta Espoo on ministeri Vapaavuoren mukaan ollut seudun priimus. Ministeri vaatii tällä kertaa metropolihallintoa. Hän on juuri käynnistänyt tutkimuksen metropolihallinnoista maailmalla, ja tietää ilmeisesti jo nyt tutkimuksen tulokset, vaikka itse tutkimus ei ole vielä ehtinyt käynnistyäkään. Noin vuosi sitten hän vaati Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämistä.
On vaikea pysyä perässä, mitä ministeri Kiviniemi oikein tarkoittaa. Oma näkemykseni on ollut ja on edelleen, että koko laajan metropolialueen kehitystä vastaamaan kansainvälisen kilpailun haasteita pitää huolellisesti ja yliopistotasoisesti tutkia. Meillä on paljon opittavaa maailmalla tehdyistä virheistä ja onnistumisista, koska kaupungistuminen tapahtuu Suomessa muiden Länsimaiden jälkeen. Ministeri hutkii ennen kuin tutkii.
Ministerille voisi vielä todeta, että Espoon valtuustoryhmät ovat olleet asiasta yksimielisiä. (23.11.2009)Puoluevaltuuston puheenjohtaja Mäkelä:Työuria on pidennettävä sopimalla
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelän mukaan työurien pidentämisen tulee perustua eri osapuolien yhteistyöhön ja sopimiseen. Iisalmessa puhunut Mäkelä sanoi, että herkässä asiassa turha vastakkain asettelu toimii itse tavoitetta vastaan, eikä sitä voida onnistuneesti hoitaa pelkällä lainsäädännöllä.
Tavoite siitä, että Suomessa jäätäisiin eläkkeelle keskimäärin 62 vuotiaina, on kansantalouden kestävän pohjan kannalta välttämätön, Mäkelä totesi.
Työurien pidentymistä on mietittävä kokonaisuutena. Se tarkoittaa, että tarkastellaan aikaa ennen työurien alkamista, työuran kestäessä sekä eläkkeelle jäätäessä, Mäkelä linjasi. Työelämän osalta avainasemassa ovat tekijät kuten työelämän laatu, työhyvinvointi, johtaminen, työaika ja osaaminen. Niistä on sovittava yhdessä, jatkoi Mäkelä, ja odottaa, että työuran pidentämistä valmistelevilta työryhmiltä tulee riittävän konkreettiset esitykset asiasta.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Mäkelä puhui 21.11. Iisalmen Kokoomuksen 90-vuotisjuhlissa. Mäkelä kiitti Iisalmen Kokoomusta vuosien saatossa tehdystä merkittävästä työstä. (21.11.2009)MÄKELÄ LINJAAMAAN KOKOOMUKSEN TALOUSKASVUN JA TYÖLLISYYDEN RAPORTTIA
Kokoomuksen ministeriryhmä asetti työryhmät laatimaan raportit hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta sekä talouskasvun ja työllisyyden vahvistamisesta.
Työryhmien tehtävänä on valmistella Kokoomuksen kannat mm. alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmän ja ministeri Antti Tanskasen vetämän kasvuhankkeen esityksiin sekä hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen.Talouskasvun ja työllisyyden vahvistamista pohtivan työryhmän johtoon tulee
kokoomuksen varapuheenjohtaja, opetusministeri Henna Virkkunen. Työryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelä.
Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamishanketta johtaa Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Työryhmän varapuheenjohtajaksi nimitettiin kansanedustaja Sari Sarkomaa.
Molempiin työryhmiin nimetään myöhemmin jäsenet puoluevaltuustosta,
puoluehallituksesta ja eduskuntaryhmästä. Ryhmille nimetään myös asiantuntijajäseniä.
Työryhmien työ valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. (Verkkouutiset 11.11.09)***************